tiistai 5. helmikuuta 2013

Ommeltu valkoinen kissa

Ommeltu valkoinen kissapehmolelu.
Löysin kirjakaupasta pienelle ystävälle syntymäpäivälahjaksi tarravihkon, jossa yksi tarroista esitti valkoista prinsessa-kissaa. Ihastuin tarran kissan tyytyväiseen ilmeeseen niin, että halusin suunnitella ja ommella sen näköisen kissapehmolelun, jonka voisin lähettää tarravihkon mukana. Ei muuta kuin kynä käteen ja piirtämään! Valkoista ja vaaleanpunaista puuvillakangasta minulta löytyi sopivat tilkut kaapista, joten toteutin idean samalta istumalta. Iloisen kissapehmolelun voit ommella vaikkapa ystävänpäivälahjaksi!

Ohje ommeltuun kissaan:

Käytin pehmolelun mallina tätä prinsessa-kissa tarraa.
1. Suunnittele ja piirrä paperille kissan ääriviivat (kissan korkeus noin 25cm).

2. Leikkaa kaava ja aseta kaksinkertaisen kankaan (nurjat puolet vastakkain) päälle nuppineuloilla.


3. Leikkaa 1cm päästä kaavasta kissan malliset kangaspalat (molemmat yhtäaikaa). Leikkaa myös vaaleanpunaisesta kankaasta kissalle korvat ja nenä ja kiinnitä ne liimaharsolla paikoilleen kissan oikealle puolelle. 
(Liimaharsoa löytyy askartelu- ja kangasliikkeistä ja siitä leikataan ensin juuri kappaleen kokoinen pala, sitten se pala silitetään kappaleen taakse, sen jälkeen poistetaan liimaharsopalasta välipaperi ja lopuksi kappale silitetään liimaharsoineen työhön kiinni. Liimaharso auttaa sinua pienten kangaspalasten kiinnittämisessä suurempaan kangaspalaan ilman ruttuja, joita usein voi syntyä ommellessa.)

4. Hahmottele varovasti lyijykynällä kissalle (oikealle puolelle) kasvot sekä etujalat. Ompele ensin vaaleanpunaiset korvalaput ja nenä kiinni valkoisella langalla ja sen jälkeen tikkaa hahmottelemasi silmät ja suu sekä etujalat mustalla langalla.

5. Aseta sitten kissan oikeat puolet vastakkain ja ompele saumanvaran (1cm) päästä kangaspalat yhteen, jätä kuitenkin noin 10cm aukko kissan hännän ja alaosan väliin täyttöä varten.

6. Käännä työ oikein päin ja täytä se vanulla. Ompele aukko kiinni valkoisella langalla käsin. Solmi kissan kaulaan silkkinauha.

Valkoinen kissa takaa.
Kissan tyytyväinen ilme syntyy helposti tikkaamalla.



2 kommenttia:

  1. Kiitos Laura, kun jätit kommentin merkiksi käynnistäsi blogissani ja liityit lukijaksikin! Minä tulin vastavierailulle heti ja löysinkin niin kivan blogin, että tulen toistekin. :) Eri tyisesti tuo Viiru-kissa ilahdutti minua ja luulen, että sellainen löytyy jossain vaiheessa Lankapirtistäkin. ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Matleena! Olipa kiva kun tulit vastavierailulle. :) Viiru-kissan olen virkannut vain kerran, joten jos huomaat ohjeessa paranneltavaa, niin laita toki kommenttia!

    VastaaPoista