sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pyöröset


Pyörönen on suolainen välipala, jonka voi syödä sellaisenaan. Pohjana on tavallinen hiivataikina ja pyörösen keskellä on riisipuuro. Pyöröset paistetaan uunissa sämpylöiden tapaan ja tarjotaan parhaimmillaan uunituoreena.

Riisipuuro

n. 1 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 tl suolaa
4-5 dl maitoa

1. Mittaa riisi, vesi ja suola kattilaan.
2. Anna kiehua, sekoita välillä. Laita kansi päälle ja jätä matalalle lämpötilalle 10 minuutiksi.
3. Lisää maito, sekoita ja anna kiehua. Keitä kannen alla noin 30 minuuttia. Nosta pois levyltä ja anna jäähtyä.

Pyörönen, pohjataikina n. 12kpl

2,5 dl haaleaa maitoa
25 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
50 g sulaa rasvaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
(kananmuna voiteluun)

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sula rasva ja jauhot ja leivo taikinaksi. Anna kohota 15 minuuttia lämpimässä. Leivo taikina pyöreiksi sämpylöiksi ja kohota sämpylät vielä liinan alla.




Paina lasilla sämpylöiden keskelle kuoppa ja täytä se riisipuurolla. Voitele pyöröset vielä kananmunalla ennen paistamista.



Paista uunin keskitasolla 225 asteessa kunnes puurossa on ruskeita pisteitä ja reunat ovat kauniin kullanruskeita. Pyöröset voidellaan perinteen mukaan vielä paiston jälkeen voilla tai margariinilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti