torstai 17. helmikuuta 2011

Virkattu Despicable Me -apuri

Virkkasin keltaisen pikku apurin Fleur -akryylilangoista, väreinä keltainen ja sininen käyttäen virkkuukoukkua nr. 3,5. Lisäksi tarvitsin yksityiskohtiin mustaa ja tummanharmaata villalankaa sekä valkoista ohutta virkkauslankaa silmään. Apurin korkeus 10 cm.

Aloitin keltaisella langalla apurin päälaelta ja jatkoin kiinteitä silmukoita spiraalimaisesti alaspäin koko tankin mallisen vartalon. Täytin pötkylän vanulla ja virkkasin pohjan umpeen.

Seuraavaksi tein sinisellä langalla haalarit, jotka aloitin pohjasta jatkaen myöskin spiraalimaisesti kierros kierrokselta. Sovitin haalareita välillä apurin päälle, jottain sain niistä oikean kokoiset. Kun haalarit olivat sopivan korkeat kainalon alta, tein haalareihin etulapun virkaten kiinteitä silmukoita eestaas kolmen kerroksen ajan. Tein samanlaisen lapun myös haalareiden takapuolelle. Virkkasin ketjusilmukoita molemmille sivuille etulappusta takalappuun olkanauhoiksi.

Seuraavaksi tein apurin silmälasin harmaasta villalangasta. Loin kolme ketjusilmukkaa, joista ensimmäiseen virkkasin noin 10 pylvästä. Päättelin langat. Sitten virkkasin valkoisesta ohuesta virkkauslangasta silmän harmaaseen silmälasiin sopivaksi, ja tein valkoiseen silmään mustalla langalla mustuaisen. Ompelin valkoisen silmän kiinni harmaaseen silmälasiin neulalla ja langalla sekä koko silmälasi-silmän kiinni apurin päähän. Virkkasin ketjusilmukkajonon mustalla langalla apurin pään ympäri ja kiinteillä silmukoilla toisen kerroksen ketjusilmukoihin. Ompelin silmälasinauhan kiinni apurin päähän neulalla ja langalla.

Virkkasin apurille kädet keltaisesta langasta aloittaen nyrkistä ja virkaten spiraalimaisesti pari silmukkaa kaventaen kunnes käsi oli tarpeeksi pitkä. Täytin vanulla ja ompelin kiinni apuriin. Mustat hanskat ompelin mustalla langalla käsien nyrkkien päälle jälkikäteen. Virkkasin apurille vielä saappaat ja lopuksi pistelin yksityiskohdat haalareihin ja vinon suun neulalla ja mustalla langalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti